Näkökulmia hiekkalaatikon reunalta ja vähän sen ulkopuolelta

Näkökulmia hiekkalaatikon reunalta ja vähän sen ulkopuolelta

Kello on 7.30, kun herään. Herätyskelloa en tarvinnut tänäkään aamuna. Herättäjänä uuteen opiskelupäivään toimii joko aurinko, lapset tai sisäinen kello. Aamut ovat minulle tehokkaimpia motivaation ja jaksamisen kannalta. Läppäri tekisi mieli avata aina jo ennen aamupalaa.

Päivät ovat melkoista multitaskaamista! Ruuanlaiton ja tiskien määrä lisääntyy huomattavasti, kun arkisin kotona onkin koko päivän neljä eikä nolla ihmistä! Kotona olevat lapset ja kotityöt yhdistettynä etäopiskeluun ovat olleet melkoinen soppa. Oma luovuus on päässyt kukoistamaan etenkin ruuanlaiton parissa. Pikaisesti väsätyt lounaat opiskelun lomassa ovat sisältäneet monenlaista puolivalmiiden ruokien tuunausta. Pakastepizzakin näyttää ihan ruokaympyrälle, kun siihen lisää kasan raejuustoa, kasviksia ja muutaman pähkinän! Onneksi kevät on ollut pääosin aurinkoinen, niin eniten keskittymistä vaativien tehtävien ajan lapset ovat olleet ulkona ja tärkeimpien luentojen ajan lapset ovat käyttäneet päivittäisen ruutuaikansa, mikä meidän perheessä on rajattu yhteen kertaan päivässä. Omia keksintöjä ovat luoneet myös lapset itse ja tämä kotona olo on kyllä nostanut heidän(kin) luovuuden uusiin ulottuvuuksiin uusilla sohvamaja- ja kiikkuvariaatioilla. Olen kyllä joutunut monesti toimimaan myös kotiterveydenhoitajana ja jos ei käsidesiä ole kulunut suuremmissa määrin, niin haavanpuhdistusainetta on! Tämän päivän saldo oli vain yksi laastari.

Iltapäivästä motivaationi laskee. Päivän viimeiseen luentoon keskittyminen on jo todella takkuista ja yksinkertaisten lauseiden kuulemiseen ja lukemiseen joutuu käyttämään kaiken jäljellä olevan aivokapasiteetin. Motivaation laskua korreloi riittämättömyyden tunteen nousu iltapäivää kohti mentäessä. Sainko tarpeeksi hommia tehtyä? Olikohan mikki päällä, kun komensin lapsia olemaan HIL-JAA? Annoinko yhtä suuren panoksen ryhmätöissä, vaikka välissä piti laittaa lapsille välipalaa? Toisaalta; ennätinkö olla lapsille ollenkaan läsnä? Pidinkö tarpeeksi taukoja läppäriltä hassutellakseni lasten kanssa? Hiljennän omaatuntoa toteamalla, ettei tämä tilanne ole kenellekään varmasti helppo, ja että pidettiin lounaan jälkeen lasten kanssa iloinen riehupainihetki

Pyrin lopettamaan opinnot viimeistään klo 16 tai 17 joka päivä. Välillä joudun tinkimään tästä ja käyttämään iltoja ja viikonloppuja opiskeluun, jotta saan pidempiä rauhallisia hetkiä opiskella. Kello 17 suuntaamme lasten kanssa vesipyssyjen kanssa ulos. En tiedä kummalle vesisota on tärkeämpi: lapsille vai itselleni saadakseni irtioton opinnoista vapaa-ajan aloittamiseksi. Myöhemmin illalla kyllä ajatukseni harhautuvat taas koulutehtävien pariin: pitäisikö ottaa huomisen projekti työn alle vielä tänään? Joskus näin käy, mutta tänään päätän jättää aikaa palautumiselle

Epätietoisuus ja muut huolet tästä tilanteesta painavat välillä mieltä nukkumaan mennessä, mutta pyrin noudattamaan anoppini ohjetta: ”Jos pystyt tekemään asialle jotain, tee se. Jos et pysty, sinun murehtimisesi ei asiaa auta.

Näihin tunnelmiin, pää tyynyyn ja unta palloon.

Terv. tyynysodan alle jäänyt äiti